Avomies on vanhemmillaan, joten voin huoletta kirjoitella. Täytin tumblrin queuen thinspiraatiokuvilla, niitä saa sataa sinne pikkuhiljaa, Avolta salaa, voin olla huoleti. (Tein uudenkin tumblrin, sellaisen yleisluontoisen ei-syömishäiriöisen, omalla naamallani ja ajatuksillani. Jos tahdot seurata, niin heitä kommentilla oma tumblrisi niin laitan viestiä tai seuraan tai jotain, en tahdo linkata sitä suoraan tänne. Pelkään liikaa jonkun tutun ihmisen yhdistävän minun naamani ja tämän blogin ja sitten kaikki onkin romuna.)
Noin muuten elämä rullaa ihan niin kuin aiemminkin. Pöydällä on karkkia, en osaa olla syömättä, en osaa laittaa niitä piiloon, oikeastaan vedän niitä kaksin käsin jotta ei tarvitse sitten syödä Avon nähden kun se tulee kotiin, vaikka se niitä haki ihan pyytämättä, toi minulle niitä joista tietää minun pitävän.
Sormia paleltaa, oikeastaan paleltaa kokonaisvaltaisesti, on villasukat ja villapaita ja kylpytakki ja collegehousut, tämä kämppä on liian iso ja kylmä, tietokoneessakin on liian tehokkaat tuulettimet että se lämpenisi ja voisin pitää varpaita sen päällä.
Hipelöin koko ajan hiuksiani, ne ovat kasvaneet valtavasti, saan ne sievälle pikku letille. Äsken laitoin saparot, sitten kaksi lettiä, sitten nutturan, ja olin iloinen siitä, että minussa on edes joku sellainen asia, josta pidän. Tahtoisin oikeastaan muuttaa niitäkin, vaalentaa vähän, luonnollinen värini on vähän tunkkainen, mutta ehkä odotan kesää ja sitä että aurinko vaalentaa itsestään, en jaksa lähteä värjäysrumbaan kun siitä pääsin eroon.
Löpisen ja jaarittelen. Menen pois.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste internet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste internet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. helmikuuta 2014
maanantai 31. joulukuuta 2012
Minä olen tyhjä.
Koska vuosi vaihtuu tunnin ja viiden minuutin kuluttua, on kai hyvä aika tehdä itsesäälipostaus.
Luin parista muusta blogista uusivuosipostauksia. Hehkutusta siitä, kuinka hyvin tämä vuosi on mennyt, ja purkamista vuoden kurjuudesta.
Minä olen vähän siinä välimaastossa.
Tämä vuosi on ollut niin... tasapaksu. En ole ollut pohjalla missään vaiheessa. En ole ollut myöskään huipulla. En edes tiennyt, että voisin olla näin tunneköyhä. Turvaudun Avomieheen, koska niin sen kuuluu olla, rakastan sitä, koska se on siinä. Elän, koska minun oletetaan elävän.
Liityin syksyllä Facebookiin. Ihan vain säilyttääkseni viimeiset siteeni sosiaaliseen elämään. Se oli ehkä kuitenkin huono idea: tekee pahaa lukea muiden menoista, katsoa kuvia muiden onnesta, kun minun elämässäni ei ole mitään. Suurin osa kavereistani on netin, lähinnä syömishäiriöfoorumeiden, kautta saatuja, ja ne, jotka eivät ole, eivät varsinaisesti elämääni kuulu. Läheisempi olen niiden nettituttujen kanssa.
Herään aamulla, menen töihin, tulen töistä, olen tietokoneella, luen ja menen nukkumaan. Joskus, kun Avokki on illalla töissä, istun suihkun lattialla ja itken. En itke millekään tietylle. Itken, jotta tuntisin jotain. Pakottaudun itkemään, että tuntisin olevani olemassa.
En jaksa edes ajatella ulkonäköäni. Paino on tasaantunut viidenkahden paikkeille, ja niin kauan kuin se ei nouse, en jaksa välittää. Se, että se laskee, ei juuri hetkauta. Hyvähän se, mutten jaksa erityisesti iloita. En ole vieläkään päässyt tavoitteeseeni, en edes viiteenkymmeneen, ja olen pyörinyt viidenkahden suunnilla pitkään. Olen liian ahne saadakseni painoni laskemaan oikeasti. Minä vain syön, ja syödessäni ajattelen ettei näin voi tehdä, ja siltikään en lopeta.
Tahtoisin vain jonkun, jonka kanssa olla. Ystävän, jonka kanssa voisin harjoitella sosiaalisuutta uudelleen, jonka kanssa voisin lähteä kahville suunnittelematta ja valmistautumatta kahta päivää etukäteen (oikeasti, minä en pysty lähtemään mihinkään yhtäkkiä noin vain. Ihan hirveää).
Tahtoisin vain, pitkästä aikaa, olla todellisesti onnellinen. Lupaan yrittää olla ensi vuonna edes ihan vähän aikaa onnellinen.
Luin parista muusta blogista uusivuosipostauksia. Hehkutusta siitä, kuinka hyvin tämä vuosi on mennyt, ja purkamista vuoden kurjuudesta.
Minä olen vähän siinä välimaastossa.
Tämä vuosi on ollut niin... tasapaksu. En ole ollut pohjalla missään vaiheessa. En ole ollut myöskään huipulla. En edes tiennyt, että voisin olla näin tunneköyhä. Turvaudun Avomieheen, koska niin sen kuuluu olla, rakastan sitä, koska se on siinä. Elän, koska minun oletetaan elävän.
Liityin syksyllä Facebookiin. Ihan vain säilyttääkseni viimeiset siteeni sosiaaliseen elämään. Se oli ehkä kuitenkin huono idea: tekee pahaa lukea muiden menoista, katsoa kuvia muiden onnesta, kun minun elämässäni ei ole mitään. Suurin osa kavereistani on netin, lähinnä syömishäiriöfoorumeiden, kautta saatuja, ja ne, jotka eivät ole, eivät varsinaisesti elämääni kuulu. Läheisempi olen niiden nettituttujen kanssa.
Herään aamulla, menen töihin, tulen töistä, olen tietokoneella, luen ja menen nukkumaan. Joskus, kun Avokki on illalla töissä, istun suihkun lattialla ja itken. En itke millekään tietylle. Itken, jotta tuntisin jotain. Pakottaudun itkemään, että tuntisin olevani olemassa.
En jaksa edes ajatella ulkonäköäni. Paino on tasaantunut viidenkahden paikkeille, ja niin kauan kuin se ei nouse, en jaksa välittää. Se, että se laskee, ei juuri hetkauta. Hyvähän se, mutten jaksa erityisesti iloita. En ole vieläkään päässyt tavoitteeseeni, en edes viiteenkymmeneen, ja olen pyörinyt viidenkahden suunnilla pitkään. Olen liian ahne saadakseni painoni laskemaan oikeasti. Minä vain syön, ja syödessäni ajattelen ettei näin voi tehdä, ja siltikään en lopeta.
Tahtoisin vain jonkun, jonka kanssa olla. Ystävän, jonka kanssa voisin harjoitella sosiaalisuutta uudelleen, jonka kanssa voisin lähteä kahville suunnittelematta ja valmistautumatta kahta päivää etukäteen (oikeasti, minä en pysty lähtemään mihinkään yhtäkkiä noin vain. Ihan hirveää).
Tahtoisin vain, pitkästä aikaa, olla todellisesti onnellinen. Lupaan yrittää olla ensi vuonna edes ihan vähän aikaa onnellinen.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Itkeä salaa selän takana
En tiedä.
En tiedä, miten en pysty mihinkään, mitä itselleni lupaan.
Lupasin olla syömättä töissä mitään makeaa. Syön silti. Lupasin olla syömättä kuuden jälkeen, syön silti. Lupasin olla tänään syömättä töiden jälkeen yhtään mitään, söin silti.
Tiedän, että pian pitäisi olla mekkoon sopiva, olla kauniina serkun häissä, kun kerrankin on tilaisuus vähän laittautua. Tiedän, etten tule mitenkään olemaan kaunis kun syön ja syön ja turpoan.
Tilasin farkut. En saa niitä kiinni. Ja vaikka saisinkin, reidet näyttävät tavallistakin hirveämmiltä.
Kuuntelin, kun Avo jutteli Mumblessa pelikavereidensa kanssa. Kiehnäsin siinä kuulokkeissa, kuuntelin mitä ne muut puhuivat.
"[avo] ajattelee [pelikaverityttö]ä kun polkee muijaansa!"
Se pelasi sen tytön kanssa joskus aiemmin, sai sen kuvan, ja sydämiä viesteinä. Luulin että se oli unohdettu tyttö jo, mutta ei kai sitten. Tiedän, ettei minun pitäisi huolehtia, mutta... se on kaunis tyttö.
Ne muut pelikaverit, pojat, miehet, jakoivat yhteen aikaan tyttöystäviensä tai muiden sellaisten hoitojensa kuvia toisilleen. Ne kyselivät minun kuvaani, mutta ei, Avo ei halunnut näyttää. En saanut selville, miksi ei.
Vaikka kai minä sen tiedän. En ole mitenkään tarpeeksi viehättävä, ja onhan se noloa kun muilla on kauniita naisia ja Avolla vain... tällainen. Ruma. Lihava.
Ei luoja sentään miten paljon itseään voikaan inhota.
Tahdon pois.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Pettävä anoreksiahuora
Anteeksi hiljaiselo. Siihen on hyvä syy.
Ylilaudalla joku oli löytänyt blogini, en tiedä miten, mutta kuitenkin. Tyhmänä olin maininnut Avomieheni selaavan Ylilautaa ja kysymyspostauksessa kertonut melko yksityiskohtaisesti Avomieheni ulkonäöstä - eihän siitä voinut siis seurata kuin kriisi.
Tämä henkilö laudalta oli kopioinut Avomiestäni kuvaavan tekstin laudalle, ja liittänyt linkin blogiini mukaan, tarkoituksena saada Avo tunnistamaan itsensä ja dumppaamaan minut.
Pistin samoin tein blogin piiloon, mutta tokihan tuon laudan nörtit osasivat kaivaa Googlen välimuistista pätkiä blogistani, ottaa niistä screencapit ja jakaa niitä toisilleen.
Kauniisti minua kutsuttiin "pettäväksi anoreksiahuoraksi", koska kuulemma petän, ja olen myöntänyt tässäkin blogissa pettäväni Avoa Naapurin kanssa.
a) Minä en ole koskaan pettänyt Avoa, enkä myöskään niin tässä blogissa sanonut. Te tiedätte sen. Naapuri on vain se hassu "salainen" ihastus, josta Avo tietää ja josta vitsailemme.
b) Anoreksia? For real? Poikaressut eivät ymmärrä että syömishäiriöitä on muitakin. Joko on anorektikko, bulimikko tai "armoton läski". Jes.
c) Ei minua huoraksikaan ihan noin vaan voi sanoa, enhän koskaan ole ottanut seksistä rahaa. Epäpätevä nimitys. Avolle voin olla huora jos harrastamme pikku roolileikkejä.
Voitte ehkä kuvitella paniikin. En aina ole kirjoittanut kovin kauniisti Avomiehestä, ja salaan suurta osaa itsestäni - tämä suhde olisi luultavasti ollut ohi, jos Avo olisi sen ketjun löytänyt.
Ketjun löydettyäni tärisin, en tahtonut saada henkeä, olin oikeasti paniikissa. Blogini sai yli tuhat kävijää päivässä pelkän Ylilaudan kautta. Ilmiannoin viestejä vaikka kuinka monta kertaa, ja luojalle kiitos sitä ketjua ei enää ole.
Kysymyspostauksessa, josta siis postattiin screencap, kerroin sähköpostini, ja eräs tyttö löysi sen sieltä, lähetti minulle sähköpostia ja tarjosi tukeaan. Mukavasti ajateltu.
Vaihdoin blogin osoitteen ja sensuroin vähän tekstejäni sekä piilotin blogin hakukoneilta. En todellakaan halua tätä samaa enää.
Oli tuosta paniikista vähän hyötyäkin. Olin niin stressaantunut, etten pystynyt edes ajattelemaan syömistä.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Välittääkö joku sittenkin? + Q&A
Jestas.
En tiedä huijaako Blogger vai onko minulla kaksi anonyymiä lukijaa jotka kuitenkin näkyvät lukijamäärässä, mutta minua näyttäisi seuraavan 21 ihmistä. En ole koskaan saanut yhdellekään blogilleni näin montaa lukijaa! Jollain tapaa mukava tietää, että asiani kiinnostavat, mutta toisaalta surullista että kukaan kokee tarpeelliseksi lukea minusta ja ongelmistani. Ei kai kukaan ongelmaton lue muiden ongelmista huvin vuoksi.
Nyt teidän kahdenkymmenen yhden lukijan kunniaksi ajattelin, että voisin järjestää pienen kysymyspostauksen. En tiedä, onko kenelläkään mitään kysyttävää, mutta jos jotain on jäänyt hampaankoloon tai on jotain, mitä haluaisitte tietää muttette ole kehdanneet kysyä, nyt on tilaisuutenne! Ihan mitä tahansa. Henkilöllisyyteni mahdollisesti paljastavia vastauksia en voi luvata, mutta muuten haluan kertoa teille itsestäni kaiken mitä haluatte tietää.
Antaa palaa! Katsellaan vaikka viikon päästä josko muutama kysymys olisi tullut :>
---
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Elämän suuria haasteita
Otin Saippuakuplasta mallia ja olin nokkela. 30 päivän haaste -vastaukset löytyvät nykyisellään siis tuolta yläpalkista otsikolla Pimeät päivät. Tänään vuorossa Päivä 5: Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?
---
chrystal heitti minulle tällahisen haasteen:
1. Mitä onnellisuus tarkoittaa sinulle?
- Se on autuutta, hyvää oloa ilman stressiä, rehellistä naurua, rakkaita ihmisiä. Sitä kun on helppo hengittää.
2. Kerro kolme kappaletta, jotka tuovat mieleesi muistoja, ja mitä muistot ovat?
- Leevi & the Leavings - Lähtölaskenta pieneen sydämeen. Se on minun ja Avomiehen alkuaikojen kappale. Niiden aikojen, kun meillä oli seksisuhde, aina kivaa ilman sen kummempaa sitoutumista. Kirjoitin kerran Avolle kirjeen, koska kukaan ei ollut kirjoittanut sille kirjettä, ja siihen liitin tuon kohdan "Yhtä hyvin tyydytä ei pelkkä ystävyys, lämpö eikä hellä poskisuudelma tai toisen läheisyys, kun siltä tuntuu..."
- Afroman - Because I got high. Katsoin joskus parhaan ystäväni kanssa Voicea, yläasteella. Siitä on siis ainakin viisi vuotta. Alkuun ei oikeastaan kiinnitetty huomiota koko videoon tai biisiin, mutta siitä riittikin sitten naurua pitkäksi aikaa. Mikäli arvostatte huonoa huumoria, katsokaa video ja kuunnelkaa lyriikat. Se on hulvaton edelleen. (Ja nykyisin osaan arvostaa myös Jayn & Silent Bobin esiintymistä videolla, siihen aikaan kun biisiin tutustuin, en edes tiennyt mokomista. Katsokaa elokuvat Clerks ja Clerks 2 sekä Jay & Silent Bob Strike Back. Ja ei, tuo ei tosiaan ole sellaista musiikkia jota kuuntelen normaalisti.)
- Alice Cooper - Poison. Ah, kuinka kliseinen draamabiisi. Kuuntelin tätä paljon kun ensimmäinen tyttöystävä 14-vuotiaana jätti minut :') Edelleen aina tuota kuunnellessa muistan sen hirvittävän katkeran ja surullisen fiiliksen, mutta en enää tunne samoin. Nyt muistot ovat jollain tavalla lämpimiä.
3. Mistä viidestä ulkonäköösi liittymättömästä asiasta itsessäsi pidät?
- Siitä, että luen kirjoja. Siitä, että tiedän aika paljon kaikkea melko turhanpäiväistä nippelitietoa. Siitä, että minulla on muitakin asioita kuin laihdutus, joihin suhtaudun intohimoisesti. Siitä, etten pelkää olla oma itseni. Siitä, että ihan oikeasti tulen toimeen erittäin monenlaisten ihmisten kanssa.
4. Kerro kolme asiaa, missä olet lahjakas (kuten laulaminen, piirtäminen, luistelu, kirjoittaminen, matematiikka...)
- No se nippelitiedon keräily :D Mieleeni vain jää kaikenlaisia hassuja pikku asioita. Koen olevani myös ihan hyvä valokuvaamaan. Opin myös uusia asioita melko helposti, riippuen toki vähän aiheesta. Matikkaa en opi ikinä vaikka pänttäisin lopun elämääni, mutta yleishyödyllisiä asioita kyllä.
5. Mitä mieltä olet abortista?
- Abortti on jees niin kauan kuin sitä ei käytetä ehkäisykeinona. Siis niin, ettei ehkäisystä huolehdita muuten, koska "ainahan voi tehdä abortin." Muuten naisella on täysi oikeus päättää kehostaan. En pidä sitä abortoitavaa solumöykkyä ihmisenä.
6. Minkä yhteiskunnallisen epäkohdan poistaisit, jos voisit?
- Voi, näitä on niin paljon... Saanko luetella monta? Luettelen silti. Haluaisin asepalveluksen vapaaehtoiseksi myös miehille, haluaisin kirkon eroon valtiosta, haluaisin kaikille tasavertaiset oikeudet (homot, heterot, yksinhuoltajat, lapset, vammaiset, ihan kaikki), haluaisin laillistaa eutanasian, haluaisin eläinten oikeudet ihan oikeasti Oikeuksiksi, haluaisin ulkomailta adoptoinnin olevan helpompaa/halvempaa, haluaisin vanhustenhuollon kohdalleen, haluaisin mielenterveyspalvelujen olevan helposti saatavissa... Lopetan tähän. Menee muuten loppuilta luettelemiseen.
7. Pidätkö lapsista? Haluaisitko niitä itse joku päivä?
- Koska juuri postasin eräälle foorumille tästä aiheesta, kopioin tekstini suoraan sieltä:
Ei kiitos.
Neljätoistavuotiaana ilmoitin äidille, että minulta on aika turha toivoa lapsenlapsia. Silloin se oli vähän yhteydessä siihen, että olin kiinnostunut vain naisista, mutta nyt miehen kanssa seurustellessani olen edelleen samaa mieltä, ja olen siinä suhteessa onnekas että mieheni ajattelee samoin.
En vain osaa suhtautua lapsiin. Minua jotenkin ahdistaa pienet lapset, kun niiden kanssa ei voi keskustella, niistä ei ymmärrä mitä ne haluavat, ne huutavat ja ovat hankalia. En näe vauvoja mitenkään söpöinä enkä mielelläni koske lapsiin, nehän voivat hajota.
En osaisi kasvattaa lasta.
Anoppi tuntui vähän pettyneeltä ja järkyttyneeltä kun ilmaisin kantani lapsienhankkimiseen. Avo kuitenkin tuki mielipidettäni joten en saanut mitään hirviöminiän leimaa :D
Siksipä en sure sitä, mitä laihdutus voi keholleni tehdä, ennemmin odotan että menkat häviäisivät. Tiedän kyllä että mieleni saattaa vielä muuttua, mutta jos lapsen haluaisinkin, mieluummin adoptoisin. En halua olla osallinen jo valmiiksi ylitäyden maailman kansoittamiseen.
8. Kerro 10 asiaa, mitä haluat elämässäsi ehtiä tehdä. En tarkoita suuria kuvioita kuten avioliittoa tai koulutusta, vaan yksittäisiä pieniäsuuria kokemuksia. Esim kokeilla nyrkkeilyä, käydä kuumailmapallolennolla, opetella soittamaan kitaraa jne.
- Haluan matkustaa junalla Moskovasta Kiinaan. Tehdä jotain todella spontaania. Kertoa vanhemmilleni ja pikkuveljelleni rakastavani heitä. Tehdä pikkuveljen kanssa joskus jotain kivaa, mennä vaikka huvipuistoon kahden kesken (kyllä, pikkuveljenikin on jo 18...). Vierailla Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella, Hyvinkäällä, Oulussa ja Rovaniemellä ystäviä tapaamassa.
En oikeasti jaksa millään keksiä enempää. En oikein ole suunnitellut tai pohtinut tällaisia, nykyhetkikin on liian solmussa.
9. Mitä mietit ja tunnet kun näet juoppoja/kodittomia?
- Sääliä, myötätuntoa, surua. Henkilöstä riippuen ehkä pelkoakin, mutta sitä aika harvoin. Erääseen tiettyyn juoppoon kohdistuu sellaista surunsekaista ärtyneisyyttä.
10. Kuvailisitko itseäsi sporttiseksi/liikunnalliseksi? Miten se ilmenee/ei ilmene?
- Haha, en tosiaan! Liikun toki työmatkat pyörällä, mutta lukuisista "Nyt aloitan lenkkeilyn!" -lupauksista huolimatta istun mieluummin koneella puhumassa laihtumisesta kuin oikeasti tekemässä jotain sen hyväksi.
11. Jokin kokemus joka on opettanut sinulle jotain, jonka tunnet merkitykselliseksi?
- Varmaan koko elämääni eniten on vaikuttanut äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Äidillä oli hyvin vaikeaa, ja oireiden ollessa pahimmillaan olin ehkä 12-13 -vuotias. Pelkäsin että äiti tekee itsemurhan.
Myöhemmin äidin kanssa keskustellessani äiti sanoi, että olen hyvin samankaltainen luonteenlaadultani kuin äitikin, ja muistutti, että ei ole hyvä pitää omia huoliaan sisällään. Äiti teki niin mahdollisimman pitkään, ja läksi mielisairaalaan huilimaan. Äiti on opettanut. Äidin kehotus kertoa huolista on opettanut.
En haasta ketään vielä - juuri nyt ei ole riittävästi energiaa kysymysten miettimiseen. Yritän huomenna! Yritän huomenna myös kertoa siitä terveystarkastuksesta, nyt en vain mitenkään päin jaksa.
---
chrystal heitti minulle tällahisen haasteen:
1. Mitä onnellisuus tarkoittaa sinulle?
- Se on autuutta, hyvää oloa ilman stressiä, rehellistä naurua, rakkaita ihmisiä. Sitä kun on helppo hengittää.
2. Kerro kolme kappaletta, jotka tuovat mieleesi muistoja, ja mitä muistot ovat?
- Leevi & the Leavings - Lähtölaskenta pieneen sydämeen. Se on minun ja Avomiehen alkuaikojen kappale. Niiden aikojen, kun meillä oli seksisuhde, aina kivaa ilman sen kummempaa sitoutumista. Kirjoitin kerran Avolle kirjeen, koska kukaan ei ollut kirjoittanut sille kirjettä, ja siihen liitin tuon kohdan "Yhtä hyvin tyydytä ei pelkkä ystävyys, lämpö eikä hellä poskisuudelma tai toisen läheisyys, kun siltä tuntuu..."
- Afroman - Because I got high. Katsoin joskus parhaan ystäväni kanssa Voicea, yläasteella. Siitä on siis ainakin viisi vuotta. Alkuun ei oikeastaan kiinnitetty huomiota koko videoon tai biisiin, mutta siitä riittikin sitten naurua pitkäksi aikaa. Mikäli arvostatte huonoa huumoria, katsokaa video ja kuunnelkaa lyriikat. Se on hulvaton edelleen. (Ja nykyisin osaan arvostaa myös Jayn & Silent Bobin esiintymistä videolla, siihen aikaan kun biisiin tutustuin, en edes tiennyt mokomista. Katsokaa elokuvat Clerks ja Clerks 2 sekä Jay & Silent Bob Strike Back. Ja ei, tuo ei tosiaan ole sellaista musiikkia jota kuuntelen normaalisti.)
- Alice Cooper - Poison. Ah, kuinka kliseinen draamabiisi. Kuuntelin tätä paljon kun ensimmäinen tyttöystävä 14-vuotiaana jätti minut :') Edelleen aina tuota kuunnellessa muistan sen hirvittävän katkeran ja surullisen fiiliksen, mutta en enää tunne samoin. Nyt muistot ovat jollain tavalla lämpimiä.
3. Mistä viidestä ulkonäköösi liittymättömästä asiasta itsessäsi pidät?
- Siitä, että luen kirjoja. Siitä, että tiedän aika paljon kaikkea melko turhanpäiväistä nippelitietoa. Siitä, että minulla on muitakin asioita kuin laihdutus, joihin suhtaudun intohimoisesti. Siitä, etten pelkää olla oma itseni. Siitä, että ihan oikeasti tulen toimeen erittäin monenlaisten ihmisten kanssa.
4. Kerro kolme asiaa, missä olet lahjakas (kuten laulaminen, piirtäminen, luistelu, kirjoittaminen, matematiikka...)
- No se nippelitiedon keräily :D Mieleeni vain jää kaikenlaisia hassuja pikku asioita. Koen olevani myös ihan hyvä valokuvaamaan. Opin myös uusia asioita melko helposti, riippuen toki vähän aiheesta. Matikkaa en opi ikinä vaikka pänttäisin lopun elämääni, mutta yleishyödyllisiä asioita kyllä.
5. Mitä mieltä olet abortista?
- Abortti on jees niin kauan kuin sitä ei käytetä ehkäisykeinona. Siis niin, ettei ehkäisystä huolehdita muuten, koska "ainahan voi tehdä abortin." Muuten naisella on täysi oikeus päättää kehostaan. En pidä sitä abortoitavaa solumöykkyä ihmisenä.
6. Minkä yhteiskunnallisen epäkohdan poistaisit, jos voisit?
- Voi, näitä on niin paljon... Saanko luetella monta? Luettelen silti. Haluaisin asepalveluksen vapaaehtoiseksi myös miehille, haluaisin kirkon eroon valtiosta, haluaisin kaikille tasavertaiset oikeudet (homot, heterot, yksinhuoltajat, lapset, vammaiset, ihan kaikki), haluaisin laillistaa eutanasian, haluaisin eläinten oikeudet ihan oikeasti Oikeuksiksi, haluaisin ulkomailta adoptoinnin olevan helpompaa/halvempaa, haluaisin vanhustenhuollon kohdalleen, haluaisin mielenterveyspalvelujen olevan helposti saatavissa... Lopetan tähän. Menee muuten loppuilta luettelemiseen.
7. Pidätkö lapsista? Haluaisitko niitä itse joku päivä?
- Koska juuri postasin eräälle foorumille tästä aiheesta, kopioin tekstini suoraan sieltä:
Ei kiitos.
Neljätoistavuotiaana ilmoitin äidille, että minulta on aika turha toivoa lapsenlapsia. Silloin se oli vähän yhteydessä siihen, että olin kiinnostunut vain naisista, mutta nyt miehen kanssa seurustellessani olen edelleen samaa mieltä, ja olen siinä suhteessa onnekas että mieheni ajattelee samoin.
En vain osaa suhtautua lapsiin. Minua jotenkin ahdistaa pienet lapset, kun niiden kanssa ei voi keskustella, niistä ei ymmärrä mitä ne haluavat, ne huutavat ja ovat hankalia. En näe vauvoja mitenkään söpöinä enkä mielelläni koske lapsiin, nehän voivat hajota.
En osaisi kasvattaa lasta.
Anoppi tuntui vähän pettyneeltä ja järkyttyneeltä kun ilmaisin kantani lapsienhankkimiseen. Avo kuitenkin tuki mielipidettäni joten en saanut mitään hirviöminiän leimaa :D
Siksipä en sure sitä, mitä laihdutus voi keholleni tehdä, ennemmin odotan että menkat häviäisivät. Tiedän kyllä että mieleni saattaa vielä muuttua, mutta jos lapsen haluaisinkin, mieluummin adoptoisin. En halua olla osallinen jo valmiiksi ylitäyden maailman kansoittamiseen.
8. Kerro 10 asiaa, mitä haluat elämässäsi ehtiä tehdä. En tarkoita suuria kuvioita kuten avioliittoa tai koulutusta, vaan yksittäisiä pieniäsuuria kokemuksia. Esim kokeilla nyrkkeilyä, käydä kuumailmapallolennolla, opetella soittamaan kitaraa jne.
- Haluan matkustaa junalla Moskovasta Kiinaan. Tehdä jotain todella spontaania. Kertoa vanhemmilleni ja pikkuveljelleni rakastavani heitä. Tehdä pikkuveljen kanssa joskus jotain kivaa, mennä vaikka huvipuistoon kahden kesken (kyllä, pikkuveljenikin on jo 18...). Vierailla Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella, Hyvinkäällä, Oulussa ja Rovaniemellä ystäviä tapaamassa.
En oikeasti jaksa millään keksiä enempää. En oikein ole suunnitellut tai pohtinut tällaisia, nykyhetkikin on liian solmussa.
9. Mitä mietit ja tunnet kun näet juoppoja/kodittomia?
- Sääliä, myötätuntoa, surua. Henkilöstä riippuen ehkä pelkoakin, mutta sitä aika harvoin. Erääseen tiettyyn juoppoon kohdistuu sellaista surunsekaista ärtyneisyyttä.
10. Kuvailisitko itseäsi sporttiseksi/liikunnalliseksi? Miten se ilmenee/ei ilmene?
- Haha, en tosiaan! Liikun toki työmatkat pyörällä, mutta lukuisista "Nyt aloitan lenkkeilyn!" -lupauksista huolimatta istun mieluummin koneella puhumassa laihtumisesta kuin oikeasti tekemässä jotain sen hyväksi.
11. Jokin kokemus joka on opettanut sinulle jotain, jonka tunnet merkitykselliseksi?
- Varmaan koko elämääni eniten on vaikuttanut äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Äidillä oli hyvin vaikeaa, ja oireiden ollessa pahimmillaan olin ehkä 12-13 -vuotias. Pelkäsin että äiti tekee itsemurhan.
Myöhemmin äidin kanssa keskustellessani äiti sanoi, että olen hyvin samankaltainen luonteenlaadultani kuin äitikin, ja muistutti, että ei ole hyvä pitää omia huoliaan sisällään. Äiti teki niin mahdollisimman pitkään, ja läksi mielisairaalaan huilimaan. Äiti on opettanut. Äidin kehotus kertoa huolista on opettanut.
En haasta ketään vielä - juuri nyt ei ole riittävästi energiaa kysymysten miettimiseen. Yritän huomenna! Yritän huomenna myös kertoa siitä terveystarkastuksesta, nyt en vain mitenkään päin jaksa.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Female hysteria
Vaihdan keskiviikkona työpaikkaa ja menen siis kahvilaan, kuten aiemmin kerroinkin. Huomenna kahdeksalta aamulla joudun työhöntulotarkastukseen, jossa siis tsekataan että olen kelvollinen työhöni. Lueskelin internetin maailmasta, mitä tuohon tarkastukseen kuuluu ja lietsoin itseni hysteeriseksi kesken työpäivän.
Punnitus.
Mittaus.
Paniikinaihe a) Enhän minä voi mennä näin lihavana sinne. Miten kehtaan muka astua vaa'alle, kun se näyttää yli 52 kiloa, varsinkin kun koko viikonloppu meni ihan ahmimiseksi. Salaa mielessäni ajattelin, että nyt olisi hyvä paikka ehkä saada jotain apua syömisongelmiin, mutta eihän kukaan ota minua tosissaan tässä painossa.
Paniikinaihe b) Mitä jos olenkin lyhyempi kuin luulen? Mitä jos olenkin pari senttiä lyhyempi jolloin BMI hyppää paljon ylemmäs kuin luulen sen olevan? Pitäisi laskea tavoitepainoa, joutuisin taistella vielä useamman kilon kanssa. Hirveä ajatus.
Onneksi ystäväni Usva kertoi, ettei omassa tarkastuksessaan joutunut mitatuksi saati punnituksi, ja rauhoituin vähän. Varmuuden vuoksi en kuitenkaan syö enää mitään. Tänään olen syönyt jo 325kcal, liikkunut 200kcal. Ei yhtään enää.
Ja toki joudun antamaan myös salmonellatestinäytteen, mutten sentään paikanpäällä.
Kakkaa purkkiin, jee!
---
Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
- Sitä, että tavoitepainoon päästyäni lihon kaiken takaisin.
Sitä, että Avomies ei pidäkään minun kropastani sitten kun itse olen siihen tyytyväinen.
Ja tietysti kaikkia terveysongelmia - osteopenia/poroosi, vitamiinien puutokset ja sitä kautta hiusten ja kynsien lähtö, lanugo, munuaisongelmat nestevajauksesta. Ainoa, jota en pelkää, on kuukautisten poisjäänti. Ihan sama, viekää pois, en halua!
Tiedän että voisin välttää painonnousun sekä kaikkia nuo terveysongelmat laihduttamalla terveelliseen tyyliin. Harmittaa ihan etten osaa sitä.
---
Otsikko tulee tästä - ihan hulvatonta, millaista lääketiede on ollut. Varsinkin tämä nauratti:
Women considered to be suffering from it exhibited a wide array of symptoms including faintness, nervousness, sexual desire, insomnia, fluid retention, heaviness in abdomen, muscle spasm, shortness of breath, irritability, loss of appetite for food or sex, and "a tendency to cause trouble".
Since ancient times women considered to be suffering from hysteria would sometimes undergo "pelvic massage" — manual stimulation of the genitals by the doctor until the patient experienced "hysterical paroxysm" (orgasm).
Vapaasti suomennettuna "Naiset joiden oletettiin kärsivän hysteriasta kokivat laaja-alaisesti oireita, mukaan lukien pyörrytystä, hermostuneisuutta, seksuaalista halua, unettomuutta, nesteturvotusta, vatsan raskautta, lihaskramppeja, hengästyneisyyttä, ärtyisyyttä, halun ruokaan tai seksiin vähentymistä, sekä "taipumusta aiheuttaa ongelmia".
Muinaisista ajoista saakka naiset, joiden oletettiin kärsivän hysteriasta, saattoivat joskus saada "lantiohierontaa" - manuaalista genitaalistimulaatiota lääkäriltä, kunnes potilas koki "hysteerisen kohtauksen" (orgasmin).
Olen selvästi hysteerinen noiden oireiden perusteella. Hoitomuoto taas kuulostaa ihan hyvältä :---D
Punnitus.
Mittaus.
Paniikinaihe a) Enhän minä voi mennä näin lihavana sinne. Miten kehtaan muka astua vaa'alle, kun se näyttää yli 52 kiloa, varsinkin kun koko viikonloppu meni ihan ahmimiseksi. Salaa mielessäni ajattelin, että nyt olisi hyvä paikka ehkä saada jotain apua syömisongelmiin, mutta eihän kukaan ota minua tosissaan tässä painossa.
Paniikinaihe b) Mitä jos olenkin lyhyempi kuin luulen? Mitä jos olenkin pari senttiä lyhyempi jolloin BMI hyppää paljon ylemmäs kuin luulen sen olevan? Pitäisi laskea tavoitepainoa, joutuisin taistella vielä useamman kilon kanssa. Hirveä ajatus.
Onneksi ystäväni Usva kertoi, ettei omassa tarkastuksessaan joutunut mitatuksi saati punnituksi, ja rauhoituin vähän. Varmuuden vuoksi en kuitenkaan syö enää mitään. Tänään olen syönyt jo 325kcal, liikkunut 200kcal. Ei yhtään enää.
Ja toki joudun antamaan myös salmonellatestinäytteen, mutten sentään paikanpäällä.
Kakkaa purkkiin, jee!
---
Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
- Sitä, että tavoitepainoon päästyäni lihon kaiken takaisin.
Sitä, että Avomies ei pidäkään minun kropastani sitten kun itse olen siihen tyytyväinen.
Ja tietysti kaikkia terveysongelmia - osteopenia/poroosi, vitamiinien puutokset ja sitä kautta hiusten ja kynsien lähtö, lanugo, munuaisongelmat nestevajauksesta. Ainoa, jota en pelkää, on kuukautisten poisjäänti. Ihan sama, viekää pois, en halua!
Tiedän että voisin välttää painonnousun sekä kaikkia nuo terveysongelmat laihduttamalla terveelliseen tyyliin. Harmittaa ihan etten osaa sitä.
---
Otsikko tulee tästä - ihan hulvatonta, millaista lääketiede on ollut. Varsinkin tämä nauratti:
Women considered to be suffering from it exhibited a wide array of symptoms including faintness, nervousness, sexual desire, insomnia, fluid retention, heaviness in abdomen, muscle spasm, shortness of breath, irritability, loss of appetite for food or sex, and "a tendency to cause trouble".
Since ancient times women considered to be suffering from hysteria would sometimes undergo "pelvic massage" — manual stimulation of the genitals by the doctor until the patient experienced "hysterical paroxysm" (orgasm).
Vapaasti suomennettuna "Naiset joiden oletettiin kärsivän hysteriasta kokivat laaja-alaisesti oireita, mukaan lukien pyörrytystä, hermostuneisuutta, seksuaalista halua, unettomuutta, nesteturvotusta, vatsan raskautta, lihaskramppeja, hengästyneisyyttä, ärtyisyyttä, halun ruokaan tai seksiin vähentymistä, sekä "taipumusta aiheuttaa ongelmia".
Muinaisista ajoista saakka naiset, joiden oletettiin kärsivän hysteriasta, saattoivat joskus saada "lantiohierontaa" - manuaalista genitaalistimulaatiota lääkäriltä, kunnes potilas koki "hysteerisen kohtauksen" (orgasmin).
Olen selvästi hysteerinen noiden oireiden perusteella. Hoitomuoto taas kuulostaa ihan hyvältä :---D
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Kolmenkymmenen päivän haaste
Nappasin Inside of the insane head -blogista tällaisen pikku kyselyhässäkän. En edes tiedä, pääsenkö joka päivä vastailemaan tähän, mutta mikäli en, niin sitten teen useamman päivän kerralla.
Päivä 1: Tietosi (Ikä / Pituus / Paino / Lähtöpaino / Tavoitepaino)?
Päivä 2: Oletko tyytyväinen pituuteesi?
Päivä 3: Kenen vartaloa ihailet ja miksi?
Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
Päivä 5: Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?
Päivä 6: Jos ahmit, miksi teet niin?
Päivä 7: Tietävätkö vanhempasi, että yrität pudottaa painoa? Miten he suhtautuvat asiaan?
Päivä 8: Millaista liikuntaa harrastat ja miten usein?
Päivä 9: Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?
Päivä 10: Mistä asiasta on ollut kaikkein vaikeinta luopua painon pudottamisen vuoksi?
Päivä 11: Kenen blogi inspiroi sinua kaikkein eniten elämäntapamuutoksessasi ja miksi?
Päivä 12: Mitä syöt yleensä?
Päivä 13: Pudotatko painoa terveellisin vai epäterveellisin keinoin?
Päivä 14: Millainen on tavoitekroppasi?
Päivä 15: Oletko kasvissyöjä? Jos olet, onko lihasta luopuminen auttanut sinua painonhallinnassa? Jos et ole, oletko koskaan harkinnut kasvissyöjäksi ryhtymistä?
Päivä 16: Milloin sait ensimmäisen kerran päähäsi pudottaa painoa?
Päivä 17: Lempiruokasi?
Päivä 18: Mikä ruoka on paheesi?
Päivä 19: Mitä kohtaa kropassasi treenaat mieluiten? Miksi?
Päivä 20: Mitä aerobista liikuntaa harrastat mieluiten?
Päivä 21: Mistä saat parhaita vinkkejä terveellisten elämäntapojen noudattamiseen?
Päivä 22: Kerro viisi parasta puolta itsestäsi!
Päivä 23: Onko median luoma nais-/mieskuva osasyy siihen, miksi haluat pudottaa painoa?
Päivä 24: Milloin huomasit ensimmäisen kerran, että uurastuksesi oli alkanut tuottaa tulosta?
Päivä 25: Miten aiot jatkaa eteenpäin sen jälkeen, kun olet saavuttanut tavoitteesi?
Päivä 26: Mikä motivoi sinua kaikkein eniten saavuttamaan tavoitteesi?
Päivä 27: Miten selviydyt ympärillä olevista houkutuksista (esim. syntymäpäivistä, pikkujouluista)?
Päivä 28: Oletko kokenut vastoinkäymisiä elämäntapamuutoksesi aikana? Miten selvisit esteistä?
Päivä 29: Millainen mies/nainen on mielestäsi kaunis?
Päivä 30: Kerro itsestäsi kymmenen asiaa ja päivitä ensimmäisenä päivänä antamasi tiedot!
Päivä 1.: Tietosi (Ikä / Pituus / Lähtöpaino / Tavoitepaino)?
- Ikää 20 vuotta, joskin tuossa kutakuinkin kolmen kuukauden päästä täytän 21.
Pituutta löytyy 167 senttimetriä, tänä aamuna painoin 52,4 kilogrammaa. Tavoitteeni on 45kg, tai ehkä hieman alle - jo 44,6kg tekisi minusta vaikeasti alipainoisen.
(Otsikon fontti bugaa eikä näytä yhtään siltä miltä pitäisi, enkä saa sitä vaihdettua. Blogger kai sekoilee, pahoitteluni!)
(Otsikon fontti bugaa eikä näytä yhtään siltä miltä pitäisi, enkä saa sitä vaihdettua. Blogger kai sekoilee, pahoitteluni!)
tiistai 1. toukokuuta 2012
Keskenkasvuisten teinien kirjoittelua
Katselin eilen Avomiehen kanssa teeveetä. Tuli joku arpajaismainos, jossa oli mahdollista voittaa kuukauden ruokaostokset, lahjakortin arvo 1000 euroa. Tuhat. Meillä menee ruokaan ehkä 200-300 kuussa.
Avo sanoi ostavansa hirveästi kolmioleipiä. Siis niitä valmiiksi pakattuja majoneesipommeja, se on hulluna niihin. Minun mielessäni väikkyivät kuvat karkkivuorista, ja sanoinkin ostavani monella sadalla karkkia, suklaata, jäätelöä, ja päälle vielä vähän sipsiä.
"Hyi, vähänkö lihoisit", totesi Avomies.
"Itsekin lihoisit niistä kolmioleivistä."
"Mulla onkin varaa lihoa."
"Ai, eikö mulla sitten ole?"
"Kenelläkään naisella ei ole."
Ettäs tiedätte. Ei ole varaa lihoa. Ensin oli tulla itku, sitten ryhdistäydyin ja jälleen kerran päätin mielessäni laihtua siihen pisteeseen, että Avo toivoo minun lihovan. Ihan vain siksi, että voin todeta, että eihän kenelläkään naisella ole varaa lihoa.
-----
Joku linkitti blogini Suomi24 Anoreksia-palstalle. Pelkäsin pahinta, kun huomasin blogin tilastoissa linkin tuonne, mutta jestas, sieltähän voi saada hyvän mielen!
Avo sanoi ostavansa hirveästi kolmioleipiä. Siis niitä valmiiksi pakattuja majoneesipommeja, se on hulluna niihin. Minun mielessäni väikkyivät kuvat karkkivuorista, ja sanoinkin ostavani monella sadalla karkkia, suklaata, jäätelöä, ja päälle vielä vähän sipsiä.
"Hyi, vähänkö lihoisit", totesi Avomies.
"Itsekin lihoisit niistä kolmioleivistä."
"Mulla onkin varaa lihoa."
"Ai, eikö mulla sitten ole?"
"Kenelläkään naisella ei ole."
Ettäs tiedätte. Ei ole varaa lihoa. Ensin oli tulla itku, sitten ryhdistäydyin ja jälleen kerran päätin mielessäni laihtua siihen pisteeseen, että Avo toivoo minun lihovan. Ihan vain siksi, että voin todeta, että eihän kenelläkään naisella ole varaa lihoa.
-----
Joku linkitti blogini Suomi24 Anoreksia-palstalle. Pelkäsin pahinta, kun huomasin blogin tilastoissa linkin tuonne, mutta jestas, sieltähän voi saada hyvän mielen!
----
Ps. Jollakin kummallisella logiikalla paino nousi eilisestä 600g, kaloreiden ollessa liikunnan jälkeen kuitenkin siinä viidensadan pintaan. Raivostuttavaa. Kohta lähden pyöräilemään, mutta yritän olla ottamatta sitä liikunnan kannalta. Haluan vain tuulettua vähän, enkä polkea niska limassa ajatusten huutaessa läski, läski.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)