Juuh elikkäs. Muutaman kuukauden kirjoitustauko eikä vieläkään ole mitään sanottavaa.
Olen kipeä, flunssa, mikälie. Yskin keuhkoni pihalle ja niistän nenäni verille. Pitäisi päättää jaksanko mennä huomenna töihin vai lepäänkö vielä, enkä haluaisi mennä töihin koska olo on vetelä, mutten kehtaisi enää olla poissa, neljättä päivää sairaslomalla, kun muut joutuvat tekemään työni. Toisaalta onpa kiva mennä yskimään ja räkimään ruokiin, kahvilassa.
Sairaana olemisen hyvä puoli: en jaksa syödä. Ainoa mikä uppoaa on juustonmakuiset Tuc-keksit aamupalajuustolla, eikä niitäkään kovin montaa voi putkeen syödä. Ja teetä ja vettä sitruunamehulla.
Muuten jaksankin syödä sitten oikein reippaasti, oikea pikku pullaposki. Sietämätöntä.
Olen edelleen yksinäinen, kai enemmän kuin aikoihin. Ja itsetuhoinen, vaikken ikinä ole itsetuhoinen. Pari viikkoa olen pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että ottaisin auton ja ajaisin kallioleikkaukseen, heippa maailma, ei tuu ikävä. Mutten tee sitä kuitenkaan, olenhan pelkuri, ja salaa haluan nähdä onko tästä elämästä koskaan mihinkään.
Onneksi itseään voi satuttaa ja pysyä silti hengissä.
Avomies osti oikean partahöylän, sellaisen johon laitetaan oikeita irtoteriä, niitä, joilla kauniit tytöt tumblrissa viiltelevät.
En ole sellainen kaunis tyttö, mutta on ne tosi teräviä ne terät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti