Oopsie. Yli kaksi kuukautta kirjoittamatta mitään. Onneksi en ole erityisen itsetuhoinen, ei tarvitse pelätä että olisin kuollut.
Toisen pöytäkoneen hankkimisen jälkeen en ole juuri läppäriä käyttänyt, ja kun Avomies istuu toisella koneella puolen metrin päässä, en ihan äkkiä lähde tänne kirjoittelemaan. Nyt se nukkuu, ja yritän painaa näppäimiä mahdollisimman hiljaa ettei se herää, että saisin vihdoin kirjoittaa tännekin jotain.
Jonkin aikaa meni helposti - terveiden ihmisten helposti, söin. Sitten päätin ettei tämä voi jatkua näin, kun vaa'an lukemat kohosivat holtittomasti, silloin harvoin kun yleensäkään uskalsin vaa'alle. Tietentahtoen palasin tumblriin ja lietsoin itseni takaisin itseinhoon ja alakuloon, päivät pitkät kuvia luisista naisista. Ei tee enää mieli syödä, ei. Enkä voisikaan.
Neljän päivän päästä lähdemme Avon kanssa taas kotimaanmatkailemaan, tapaamaan ystäviä jokusen sadan kilometrin päähän, enkä minä voi olla ruma ja lihava sen kerran kun tapaan ihmisiä. Ei sillä, luultavasti ainakin Avon kaverit (on ne vähän minunkin), miehet, ajattelevat niin joka tapauksessa. Mutta teen kaikkeni etten olisi niin kovin hävettävä Avolle, tai itselleni.
Ostin uusia vaatteita siinä toivossa, että saisin vähän muhkuroitani piiloon. Vitut, minä sanon, näytän naurettavalta joka tapauksessa. Vaatteet eivät istu, naama näyttää hirveältä, hiukset eivät asetu ollenkaan niin kuin haluan. Tuntuu, että tahtoisin perua koko reissun, koska en kestä itseäni, mutta eihän niin voi tehdä, ei edes näin vinttapäinen. Kai minä sen muutaman päivän sätkin jotenkin läpi ja itken sitten kotona kun olen niin ruma ja hirveä, mikäs siinä. Onnea vaan Avomiehelle kun yrittää ottaa minusta tolkkua sitten niin.
Muuten ei ole mitään. Eikä kun hei, toukokuun lopulla - kesäkuun alussa lähdemme taas matkailemaan, luultavasti, tapaamaan taas noita Avon kavereita, sellaiselle mökille pariksi päiväksi. Siihen mennessä en tosiaan aio näyttää tältä, kun hävettää muutenkin olla (todennäköisesti) ainoa nainen siellä, kun sitten niitä Avon kavereita on siellä enemmän ja tiedän että jokunen niistä ei ole ihan tyytyväisiä siihen että sinne tulee joku eukko, mutta minut kuitenkin erikseen pyydettiin sinne, "Hei Paper kai säkin tulet, sunkin pitää tulla", enkä siis mene vain siksi että takertuisin Avoon jotenkin.
Point being, viisi kuukautta aikaa muuttua tästä sellaiseksi, ettei kukaan voi hiljaa itsekseen nauraa kuinka lihava olen ja kuinka Avomiestä käy sääliksi kun on joutunut jumiiin tällaisen kanssa.
Yritän palata tänne useammin.
