You're so fat you leave footprints in concrete

En tiedä paljonko painan. Vuotta on kulunut neljä kuukautta, enkä ole käynyt kertaakaan vaa'alla. Viime viikolla yritin, uskalsin nousta vaa'alle, sydän pamppaillen.

"lo", terveisin vaaka. Patterit lopussa. No haista vittu sitte.

En ole hakenut uusia pattereita, sama kai tuo, en uskaltaisi käyttää sitä kuitenkaan. Sitä paitsi se on muutenkin hyvin epäluotettava toveri, voin käydä viisi kertaa peräkkäin ja se näyttää eri lukemaa, yli kilon heitoilla. Pitäisi kai ostaa uusi, mutta mistä minä tiedän onko se sitten yhtään parempi. Ja luultavasti se hajoaa painoni alla kuitenkin.

Varovaisen arvion mukaan painan kuitenkin yli 60 kiloa, taas, hyi helvetti, mitä. Olen turpea, pursuileva, kaksoisleuka-raskausmaha-thunderthigh-hirvitys. Löysin ulkoreidestäni raskausarpia, joita en muista ennen nähneeni. Olen oikeasti levinnyt niin paljon, että ihoni ei enää riitä käsittelemään sitä. Eivätkä aivoni, varsinkaan aivoni.

Tälle on pakko tehdä jotain ennen kuin kaikki leviää käsiin, ennen kuin minä leviän käsiin, vielä kun mahdun olemassaoleviin vaatteisiini. Avomies ei ymmärrä mitään laihdutusvouhkausta, ja pelkään saavani paskaa niskaan, ivailua ja naurua jos alan väsäillä kotona salaatteja ja keittoja, ja narinaa siitä kun ei koskaan syödä samaa ruokaa - Avomies ei syö mitään missä ei ole lihaa (.....huoh), ja vaikka söisikin, niin keitot on pelleilyä eikä salaattia voi joka päivä syödä. Olen googlaillut tässä vähän kasvisruokia, kevyt-sellaisia, mutta olen niin laiska ruoanlaittaja että hävettää.

Voisipa olla talvi ympäri vuoden, niin voisin kulkea paksuissa vaatekerroksissa, niin en joutuisi vihaamaan itseäni ihan koko ajan.

Shake the thoughts away

Päänpuhdistuslenkki tehty. 50 minuuttia, josta ainakin 10 minuuttia hölkkää n. puolentoista minuutin pätkissä. En ajatellut muuta kuin kehon liikkeitä, hengitystä, poltetta reisissä kun hölkkäsin ylämäkeen. Tuntuu hyvältä.

Tapasin tänään sitä viimeisintä tyttöystävääni. Oli oikein mukavaa, mutta huomasin puhuvani ihan hirveän paljon ruoasta. Sillä lailla viattomasti, kerroin tehneeni sämpylöitä ja muffinseja ja kitisin siitä ettei Avo syö mitään mitä teen, ja kerroin että pidän jääkaapissa aina omenoita, porkkanoita, päärynöitä. Ei kai normaalisti puhuta tuntia siitä mitä milloinkin syö? Ei, se ei ollut mitenkään sinänsä epäilyttävää puhetta... mutta näin jälkikäteen ajateltuna vähän hassua kuitenkin. Onneksi tuo tyttö syö kuin hevonen ja kasvissyönti on meillä hyvin yhdistävä tekijä, ruoasta puhuminen on sinänsä ihan okei.

Sain viime viikolla painon 52,5 kiloon. Tänään aamupaino oli taas 53kg. Äyh, miksi aina näin? Ensin olin pitkään jumissa välillä 54,5-54kg, sitten 53,5-54kg, sitten 53,5-53kg ja nyt ilmeisesti 52,5-53kg. Paino ei ole laskenut koko vuotena juuri mitään, kun jään viidensadan gramman välein jumiin.


Ystävällä (kai voin pitää sinua ystävänä?) on vaikeaa, parisuhdeongelmia, ja olen kovin otettu siitä, että hän uskaltaa puhua niistä asioista minulle. En ehkä osaa auttaa, mutta kuuntelen mielelläni. Teitä kaikkia.
Olet rakas, muista että voit aina laittaa viestin jos siltä tuntuu.

Elämäntapa

Lueskelin juuri syömishäiriöisen tytön blogia. Luin pari uusinta tekstiä, ja ajattelin jo alkaa seurata hänen blogiaan. Päätin kuitenkin vielä ensin lukaista esittelypostauksen, että saan kuvan siitä, millainen ihminen sitä oikeastaan kirjoittaa.
Ensimmäinen lause esittelypostauksessa oli

"Minulle Ana on elämäntapa eikä sairaus."

...ja siihen loppui minun lukemiseni.

Itselläni oli joskus syömishäiriön alkuaikoina kausi, jolloin ajattelin sen olevan vain elämäntapa, kunhan laihdutin. Elämäntapa, ihan niin kuin vaikka kasvissyönti. Hyväksyttävä tapa elää.

Enää en voi ajatella niin, ja minua samaan aikaan suututtaa ja surettaa se, että joillekin ei ole itsestäänselvää että se on sairaus.

Syömishäiriö on nimensä mukaisesti häiriö, sairaus. Sairaus, josta on peräti mahdollista parantua (itseasiassa tuo tyttö puhui muissa postauksissaan parantumisesta, mikä minusta on vähän ristiriitaista - jos se kerran on elämäntapa, miten siitä voi "parantua"?).

Nykyään olen ylpeä itsestäni, siitä, että tiedostan olevani sairas. Vaikka en ole valmis hakemaan apua, en ole valmis parantumaan, tiedän, että tämä sairaus voi tappaa minut. Sillä tapaa syömishäiriö on verrattavissa vaikkapa syöpään. Tästä joku tietysti ajattelee, että kuinka voin sanoa noin, syöpää kukaan ei halua eikä sitä itse aiheuta - no ei syömishäiriötäkään. Yksikään terve ihminen ei halua syömishäiriötä. Itse ajattelin joskus alkuaikoina, että olisinpa anorektikko, silloin minulla olisi itsekuria. Häpeän sitä, että olen joskus ajatellut noin, mutta toisaalta en ollut tuossa vaiheessa enää muutenkaan mieleltäni terve. Jos joku sanoo tahtovansa syömishäiriön, voin vannoa, että silloin henkilöllä on se jo jollain tasolla. Kukaan ei tietoisesti tahdo tätä helvettiä.

Elämäntapasyömishäiriöiset melkein poikkeuksetta kutsuvat anoreksiaa Anaksi, personoivat sen, tekevät siitä jumalhahmon, joka määrää tekemisiä. "Ana ei anna minun parantua, Ana käskee minun olla laiha, Ana on ainoa joka välittää minusta ja tahtoo tehdä elämästäni hyvää." HALOO IHMISET. Goddess Anaa ei ole olemassa, tajutkaa nyt. Se on sairaus, kyllä, se on sairaus, joka vääristää mielesi ja saa sinut haluamaan asioita, joita normaali ihminen ei haluaisi, mutta loppujenlopuksi on oma valintasi laittaa tai olla laittamatta sitä ruokaa suuhun. Ehkä se valinta on alitajuinen, mutta se lähtee sinusta itsestäsi, kukaan ei sinua pakota.

Henkilökohtaisesti minua ärsyttää suunnattomasti tuollainen syömishäiriön personointi, se tekee siitä jollain tapaa vähempiarvoisen, alentaa niitä, jotka oikeasti tuntevat olevansa sairaita, ja vapauttaa ihmisen itsensä kaikesta vastuusta. Helppo sysätä kaikki päätökset Anan harteille, "En minä muuten, mutta kun Ana- "

Tulipa ranttaus. Toivottavasti kukaan nyt ei ota nokkiinsa - tai oikeastaan, ihan sama. Kyllä Ana sitten lohduttaa.
Ja ei, tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään syömishäiriötä. Se on aina vakava sairaus. Haluaisin vain ihmisten tiedostavan sen todella olevan sairaus.



Ps. Olen kasvissyöjä, ja se on elämäntapa. Se ei ole mitenkään sidoksissa syömishäiriööni, ja jos joskus paranenkin häiriöstäni, kasvissyönti jää.