Avomies on vanhemmillaan, joten voin huoletta kirjoitella. Täytin tumblrin queuen thinspiraatiokuvilla, niitä saa sataa sinne pikkuhiljaa, Avolta salaa, voin olla huoleti. (Tein uudenkin tumblrin, sellaisen yleisluontoisen ei-syömishäiriöisen, omalla naamallani ja ajatuksillani. Jos tahdot seurata, niin heitä kommentilla oma tumblrisi niin laitan viestiä tai seuraan tai jotain, en tahdo linkata sitä suoraan tänne. Pelkään liikaa jonkun tutun ihmisen yhdistävän minun naamani ja tämän blogin ja sitten kaikki onkin romuna.)
Noin muuten elämä rullaa ihan niin kuin aiemminkin. Pöydällä on karkkia, en osaa olla syömättä, en osaa laittaa niitä piiloon, oikeastaan vedän niitä kaksin käsin jotta ei tarvitse sitten syödä Avon nähden kun se tulee kotiin, vaikka se niitä haki ihan pyytämättä, toi minulle niitä joista tietää minun pitävän.
Sormia paleltaa, oikeastaan paleltaa kokonaisvaltaisesti, on villasukat ja villapaita ja kylpytakki ja collegehousut, tämä kämppä on liian iso ja kylmä, tietokoneessakin on liian tehokkaat tuulettimet että se lämpenisi ja voisin pitää varpaita sen päällä.
Hipelöin koko ajan hiuksiani, ne ovat kasvaneet valtavasti, saan ne sievälle pikku letille. Äsken laitoin saparot, sitten kaksi lettiä, sitten nutturan, ja olin iloinen siitä, että minussa on edes joku sellainen asia, josta pidän. Tahtoisin oikeastaan muuttaa niitäkin, vaalentaa vähän, luonnollinen värini on vähän tunkkainen, mutta ehkä odotan kesää ja sitä että aurinko vaalentaa itsestään, en jaksa lähteä värjäysrumbaan kun siitä pääsin eroon.
Löpisen ja jaarittelen. Menen pois.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste positiivisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste positiivisuus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. helmikuuta 2014
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Through all the emptiness that had become my home
On niin vaikeaa kirjoittaa, kun ei ole mistä kirjoittaa.
Ja se on ihan hyvä ettei ole. Tämä blogi on ollut minulle kanava purkaa pahaa oloa, kiitettävän anonyymisti ja täysin avoimesti. Silloin, kun kirjoitettavaa ei ole, en ole onneton. Minun hiljaiselostani ei siis tarvitse huolehtia, en ole kuollut.
En ole nytkään onneton, mutta jotain pitää puida kuitenkin.
Olen pitänyt mekkoja ja shortseja julkisesti, missään vaiheessa ylitsepääsemättömästi ahdistuen. En ole pitänyt kumpiakaan vuosiin. Pelkään mekon helman hulmahtavan ylös ja kaikkien näkevän miten reiteni hankaavat yhteen, ja shortsit obviously paljastavat liikaa valkoista ihraa. Silti olen käyttänyt niitä, eikä ole tuntunut kovin pahalta. Joskus tuntuu, että joku (kaikki) tuijottaa, että hyi miten kehtaat kulkea täällä tuollaisena pukeutuisit kroppasi mukaan näytät naurettavalta mene pois.
Avomies on onnellinen kun pidän tuollaisia vaatteita. Väittää, että näytän hyvältä, ja että vartaloni todellakin sallii pitää lyhyitä lahkeita.
Työkaveri ajatteli antaa itselleen liian pienet housunsa minulle, koska näytän siltä että lantioni on kapeampi kuin hänellä (ei ole, tiedän sen ihan satavarmasti, tietäisin vaikken olisikaan tällainen). Sama työkaveri pudisteli päätään, kun sanoin etten osaa käyttää valkoisia vaatteita kun näytän niissä lihavalta.
Kotona peilistä ei katso kuvottava kasa ihraa. Olen lihonut pari kiloa siitä mitä olin keveimmilläni, viime syksystä-alkutalvesta, mutta näen itsekin kiinteytyneeni hieman, pyöräilenhän työpäivinä lähes 14 kilometriä. Pakkohan sen on jotenkin vaikuttaa. En missään tapauksessa ole "timmi", mutten ihan niin löysäkään kuin ennen. Keveimmillänikin olin löysempi, kun se keveys oli syömättömyydellä saavutettua.
Mieliala ei ole melko pitkään aikaan ollut ihan pohjamudissa. Aika tasaista. Menetän silloni tällöin hermoni, kun Avomies on ääliö, räyhään hetken ja kadun sitten. En ole erityisen onnellinen, mutten onnetonkaan. Joinakin päivinä vähän onnellisempi/onnettomampi kuin toisina, mutta yleisesti olo on aika tyyni.
Ehkä elämä ei olekaan murheen laakso.
Ja se on ihan hyvä ettei ole. Tämä blogi on ollut minulle kanava purkaa pahaa oloa, kiitettävän anonyymisti ja täysin avoimesti. Silloin, kun kirjoitettavaa ei ole, en ole onneton. Minun hiljaiselostani ei siis tarvitse huolehtia, en ole kuollut.
En ole nytkään onneton, mutta jotain pitää puida kuitenkin.
Olen pitänyt mekkoja ja shortseja julkisesti, missään vaiheessa ylitsepääsemättömästi ahdistuen. En ole pitänyt kumpiakaan vuosiin. Pelkään mekon helman hulmahtavan ylös ja kaikkien näkevän miten reiteni hankaavat yhteen, ja shortsit obviously paljastavat liikaa valkoista ihraa. Silti olen käyttänyt niitä, eikä ole tuntunut kovin pahalta. Joskus tuntuu, että joku (kaikki) tuijottaa, että hyi miten kehtaat kulkea täällä tuollaisena pukeutuisit kroppasi mukaan näytät naurettavalta mene pois.
Avomies on onnellinen kun pidän tuollaisia vaatteita. Väittää, että näytän hyvältä, ja että vartaloni todellakin sallii pitää lyhyitä lahkeita.
Työkaveri ajatteli antaa itselleen liian pienet housunsa minulle, koska näytän siltä että lantioni on kapeampi kuin hänellä (ei ole, tiedän sen ihan satavarmasti, tietäisin vaikken olisikaan tällainen). Sama työkaveri pudisteli päätään, kun sanoin etten osaa käyttää valkoisia vaatteita kun näytän niissä lihavalta.
Kotona peilistä ei katso kuvottava kasa ihraa. Olen lihonut pari kiloa siitä mitä olin keveimmilläni, viime syksystä-alkutalvesta, mutta näen itsekin kiinteytyneeni hieman, pyöräilenhän työpäivinä lähes 14 kilometriä. Pakkohan sen on jotenkin vaikuttaa. En missään tapauksessa ole "timmi", mutten ihan niin löysäkään kuin ennen. Keveimmillänikin olin löysempi, kun se keveys oli syömättömyydellä saavutettua.
Mieliala ei ole melko pitkään aikaan ollut ihan pohjamudissa. Aika tasaista. Menetän silloni tällöin hermoni, kun Avomies on ääliö, räyhään hetken ja kadun sitten. En ole erityisen onnellinen, mutten onnetonkaan. Joinakin päivinä vähän onnellisempi/onnettomampi kuin toisina, mutta yleisesti olo on aika tyyni.
Ehkä elämä ei olekaan murheen laakso.
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Minä laulan tähän kauneuden
Kuinka ihanaa onkaan pitkästä aikaa meikata silmät tummasti, laittaa kauniit vaatteet ja lähteä ulos.
Menen yksin baariin. Yksin, koska ei ole ystäviä. Tai ei ainakaan sellaisia, jotka tahtoisivat nähdä tuon yhtyeen, jota olen menossa katsomaan.
Ensin vähän harmitti, miten säälittävää istua yksin baarissa. Ei enää. En ehkä tahtoisi ketään kanssani, nyt voin keskittyä vain ja ainoastaan siihen musiikkiin, jota vuosia olen rakastanut. En aio olla humalassa. Ehkä juon yhden jotta sulaudun joukkoon, mutta muuten tahdon ihan selväpäisen ilon tästä. Humala ei ole niin hauskaa.
Olen jo valmiiksi aika onnellinen tästä. Enkä tunne edes olevani ruma.
Menen yksin baariin. Yksin, koska ei ole ystäviä. Tai ei ainakaan sellaisia, jotka tahtoisivat nähdä tuon yhtyeen, jota olen menossa katsomaan.
Ensin vähän harmitti, miten säälittävää istua yksin baarissa. Ei enää. En ehkä tahtoisi ketään kanssani, nyt voin keskittyä vain ja ainoastaan siihen musiikkiin, jota vuosia olen rakastanut. En aio olla humalassa. Ehkä juon yhden jotta sulaudun joukkoon, mutta muuten tahdon ihan selväpäisen ilon tästä. Humala ei ole niin hauskaa.
Olen jo valmiiksi aika onnellinen tästä. Enkä tunne edes olevani ruma.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Mihin minusta on
Olen lihonut pari kiloa.
Vaatteet kiristävät.
En hallitse itseäni ollenkaan.
Näläntunne ei ole se turvallinen tunne jossa velloa, joka tekee vahvaksi. Se tekee heikoksi ja kiukkuiseksi.
Avomies sanoo joka päivä, että näytän hyvältä. Se silittelee ja puristelee reisiäni, ja kun sanon ettei saa, että olen liian lihava, se vastaa ettei halua reisieni kaventuvan.
Kuljen löysissä collegehousuissa, Avo pyytää pitämään legginsejä jotta voi katsella jalkojani.
Viikonloppuna matkustan Avon kanssa toiseen kaupunkiin tapaamaan ystäviä, osa hänen, osa minun. Tahtoisin näyttää hyvältä, tahtoisin ettei Avon ainakaan tarvitsisi hävetä minua, että hänen ystävät voisivat katsoa minua ja ajatella kuinka onnekas Avo on.
Mutta ei, ei nyt, ei kaiken syömisen jälkeen.
Yksi positiivinen asia kuitenkin.
+ Kävelin ohi näyteikkunan, pillifarkuissa ja korkokengissä, ja sääreni/pohkeeni olivat kivan hoikat. Edes joku hyvältä näyttävä osa minussa.
Vaatteet kiristävät.
En hallitse itseäni ollenkaan.
Näläntunne ei ole se turvallinen tunne jossa velloa, joka tekee vahvaksi. Se tekee heikoksi ja kiukkuiseksi.
Avomies sanoo joka päivä, että näytän hyvältä. Se silittelee ja puristelee reisiäni, ja kun sanon ettei saa, että olen liian lihava, se vastaa ettei halua reisieni kaventuvan.
Kuljen löysissä collegehousuissa, Avo pyytää pitämään legginsejä jotta voi katsella jalkojani.
Viikonloppuna matkustan Avon kanssa toiseen kaupunkiin tapaamaan ystäviä, osa hänen, osa minun. Tahtoisin näyttää hyvältä, tahtoisin ettei Avon ainakaan tarvitsisi hävetä minua, että hänen ystävät voisivat katsoa minua ja ajatella kuinka onnekas Avo on.
Mutta ei, ei nyt, ei kaiken syömisen jälkeen.
Yksi positiivinen asia kuitenkin.
+ Kävelin ohi näyteikkunan, pillifarkuissa ja korkokengissä, ja sääreni/pohkeeni olivat kivan hoikat. Edes joku hyvältä näyttävä osa minussa.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Elämän suuria haasteita
Otin Saippuakuplasta mallia ja olin nokkela. 30 päivän haaste -vastaukset löytyvät nykyisellään siis tuolta yläpalkista otsikolla Pimeät päivät. Tänään vuorossa Päivä 5: Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?
---
chrystal heitti minulle tällahisen haasteen:
1. Mitä onnellisuus tarkoittaa sinulle?
- Se on autuutta, hyvää oloa ilman stressiä, rehellistä naurua, rakkaita ihmisiä. Sitä kun on helppo hengittää.
2. Kerro kolme kappaletta, jotka tuovat mieleesi muistoja, ja mitä muistot ovat?
- Leevi & the Leavings - Lähtölaskenta pieneen sydämeen. Se on minun ja Avomiehen alkuaikojen kappale. Niiden aikojen, kun meillä oli seksisuhde, aina kivaa ilman sen kummempaa sitoutumista. Kirjoitin kerran Avolle kirjeen, koska kukaan ei ollut kirjoittanut sille kirjettä, ja siihen liitin tuon kohdan "Yhtä hyvin tyydytä ei pelkkä ystävyys, lämpö eikä hellä poskisuudelma tai toisen läheisyys, kun siltä tuntuu..."
- Afroman - Because I got high. Katsoin joskus parhaan ystäväni kanssa Voicea, yläasteella. Siitä on siis ainakin viisi vuotta. Alkuun ei oikeastaan kiinnitetty huomiota koko videoon tai biisiin, mutta siitä riittikin sitten naurua pitkäksi aikaa. Mikäli arvostatte huonoa huumoria, katsokaa video ja kuunnelkaa lyriikat. Se on hulvaton edelleen. (Ja nykyisin osaan arvostaa myös Jayn & Silent Bobin esiintymistä videolla, siihen aikaan kun biisiin tutustuin, en edes tiennyt mokomista. Katsokaa elokuvat Clerks ja Clerks 2 sekä Jay & Silent Bob Strike Back. Ja ei, tuo ei tosiaan ole sellaista musiikkia jota kuuntelen normaalisti.)
- Alice Cooper - Poison. Ah, kuinka kliseinen draamabiisi. Kuuntelin tätä paljon kun ensimmäinen tyttöystävä 14-vuotiaana jätti minut :') Edelleen aina tuota kuunnellessa muistan sen hirvittävän katkeran ja surullisen fiiliksen, mutta en enää tunne samoin. Nyt muistot ovat jollain tavalla lämpimiä.
3. Mistä viidestä ulkonäköösi liittymättömästä asiasta itsessäsi pidät?
- Siitä, että luen kirjoja. Siitä, että tiedän aika paljon kaikkea melko turhanpäiväistä nippelitietoa. Siitä, että minulla on muitakin asioita kuin laihdutus, joihin suhtaudun intohimoisesti. Siitä, etten pelkää olla oma itseni. Siitä, että ihan oikeasti tulen toimeen erittäin monenlaisten ihmisten kanssa.
4. Kerro kolme asiaa, missä olet lahjakas (kuten laulaminen, piirtäminen, luistelu, kirjoittaminen, matematiikka...)
- No se nippelitiedon keräily :D Mieleeni vain jää kaikenlaisia hassuja pikku asioita. Koen olevani myös ihan hyvä valokuvaamaan. Opin myös uusia asioita melko helposti, riippuen toki vähän aiheesta. Matikkaa en opi ikinä vaikka pänttäisin lopun elämääni, mutta yleishyödyllisiä asioita kyllä.
5. Mitä mieltä olet abortista?
- Abortti on jees niin kauan kuin sitä ei käytetä ehkäisykeinona. Siis niin, ettei ehkäisystä huolehdita muuten, koska "ainahan voi tehdä abortin." Muuten naisella on täysi oikeus päättää kehostaan. En pidä sitä abortoitavaa solumöykkyä ihmisenä.
6. Minkä yhteiskunnallisen epäkohdan poistaisit, jos voisit?
- Voi, näitä on niin paljon... Saanko luetella monta? Luettelen silti. Haluaisin asepalveluksen vapaaehtoiseksi myös miehille, haluaisin kirkon eroon valtiosta, haluaisin kaikille tasavertaiset oikeudet (homot, heterot, yksinhuoltajat, lapset, vammaiset, ihan kaikki), haluaisin laillistaa eutanasian, haluaisin eläinten oikeudet ihan oikeasti Oikeuksiksi, haluaisin ulkomailta adoptoinnin olevan helpompaa/halvempaa, haluaisin vanhustenhuollon kohdalleen, haluaisin mielenterveyspalvelujen olevan helposti saatavissa... Lopetan tähän. Menee muuten loppuilta luettelemiseen.
7. Pidätkö lapsista? Haluaisitko niitä itse joku päivä?
- Koska juuri postasin eräälle foorumille tästä aiheesta, kopioin tekstini suoraan sieltä:
Ei kiitos.
Neljätoistavuotiaana ilmoitin äidille, että minulta on aika turha toivoa lapsenlapsia. Silloin se oli vähän yhteydessä siihen, että olin kiinnostunut vain naisista, mutta nyt miehen kanssa seurustellessani olen edelleen samaa mieltä, ja olen siinä suhteessa onnekas että mieheni ajattelee samoin.
En vain osaa suhtautua lapsiin. Minua jotenkin ahdistaa pienet lapset, kun niiden kanssa ei voi keskustella, niistä ei ymmärrä mitä ne haluavat, ne huutavat ja ovat hankalia. En näe vauvoja mitenkään söpöinä enkä mielelläni koske lapsiin, nehän voivat hajota.
En osaisi kasvattaa lasta.
Anoppi tuntui vähän pettyneeltä ja järkyttyneeltä kun ilmaisin kantani lapsienhankkimiseen. Avo kuitenkin tuki mielipidettäni joten en saanut mitään hirviöminiän leimaa :D
Siksipä en sure sitä, mitä laihdutus voi keholleni tehdä, ennemmin odotan että menkat häviäisivät. Tiedän kyllä että mieleni saattaa vielä muuttua, mutta jos lapsen haluaisinkin, mieluummin adoptoisin. En halua olla osallinen jo valmiiksi ylitäyden maailman kansoittamiseen.
8. Kerro 10 asiaa, mitä haluat elämässäsi ehtiä tehdä. En tarkoita suuria kuvioita kuten avioliittoa tai koulutusta, vaan yksittäisiä pieniäsuuria kokemuksia. Esim kokeilla nyrkkeilyä, käydä kuumailmapallolennolla, opetella soittamaan kitaraa jne.
- Haluan matkustaa junalla Moskovasta Kiinaan. Tehdä jotain todella spontaania. Kertoa vanhemmilleni ja pikkuveljelleni rakastavani heitä. Tehdä pikkuveljen kanssa joskus jotain kivaa, mennä vaikka huvipuistoon kahden kesken (kyllä, pikkuveljenikin on jo 18...). Vierailla Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella, Hyvinkäällä, Oulussa ja Rovaniemellä ystäviä tapaamassa.
En oikeasti jaksa millään keksiä enempää. En oikein ole suunnitellut tai pohtinut tällaisia, nykyhetkikin on liian solmussa.
9. Mitä mietit ja tunnet kun näet juoppoja/kodittomia?
- Sääliä, myötätuntoa, surua. Henkilöstä riippuen ehkä pelkoakin, mutta sitä aika harvoin. Erääseen tiettyyn juoppoon kohdistuu sellaista surunsekaista ärtyneisyyttä.
10. Kuvailisitko itseäsi sporttiseksi/liikunnalliseksi? Miten se ilmenee/ei ilmene?
- Haha, en tosiaan! Liikun toki työmatkat pyörällä, mutta lukuisista "Nyt aloitan lenkkeilyn!" -lupauksista huolimatta istun mieluummin koneella puhumassa laihtumisesta kuin oikeasti tekemässä jotain sen hyväksi.
11. Jokin kokemus joka on opettanut sinulle jotain, jonka tunnet merkitykselliseksi?
- Varmaan koko elämääni eniten on vaikuttanut äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Äidillä oli hyvin vaikeaa, ja oireiden ollessa pahimmillaan olin ehkä 12-13 -vuotias. Pelkäsin että äiti tekee itsemurhan.
Myöhemmin äidin kanssa keskustellessani äiti sanoi, että olen hyvin samankaltainen luonteenlaadultani kuin äitikin, ja muistutti, että ei ole hyvä pitää omia huoliaan sisällään. Äiti teki niin mahdollisimman pitkään, ja läksi mielisairaalaan huilimaan. Äiti on opettanut. Äidin kehotus kertoa huolista on opettanut.
En haasta ketään vielä - juuri nyt ei ole riittävästi energiaa kysymysten miettimiseen. Yritän huomenna! Yritän huomenna myös kertoa siitä terveystarkastuksesta, nyt en vain mitenkään päin jaksa.
---
chrystal heitti minulle tällahisen haasteen:
1. Mitä onnellisuus tarkoittaa sinulle?
- Se on autuutta, hyvää oloa ilman stressiä, rehellistä naurua, rakkaita ihmisiä. Sitä kun on helppo hengittää.
2. Kerro kolme kappaletta, jotka tuovat mieleesi muistoja, ja mitä muistot ovat?
- Leevi & the Leavings - Lähtölaskenta pieneen sydämeen. Se on minun ja Avomiehen alkuaikojen kappale. Niiden aikojen, kun meillä oli seksisuhde, aina kivaa ilman sen kummempaa sitoutumista. Kirjoitin kerran Avolle kirjeen, koska kukaan ei ollut kirjoittanut sille kirjettä, ja siihen liitin tuon kohdan "Yhtä hyvin tyydytä ei pelkkä ystävyys, lämpö eikä hellä poskisuudelma tai toisen läheisyys, kun siltä tuntuu..."
- Afroman - Because I got high. Katsoin joskus parhaan ystäväni kanssa Voicea, yläasteella. Siitä on siis ainakin viisi vuotta. Alkuun ei oikeastaan kiinnitetty huomiota koko videoon tai biisiin, mutta siitä riittikin sitten naurua pitkäksi aikaa. Mikäli arvostatte huonoa huumoria, katsokaa video ja kuunnelkaa lyriikat. Se on hulvaton edelleen. (Ja nykyisin osaan arvostaa myös Jayn & Silent Bobin esiintymistä videolla, siihen aikaan kun biisiin tutustuin, en edes tiennyt mokomista. Katsokaa elokuvat Clerks ja Clerks 2 sekä Jay & Silent Bob Strike Back. Ja ei, tuo ei tosiaan ole sellaista musiikkia jota kuuntelen normaalisti.)
- Alice Cooper - Poison. Ah, kuinka kliseinen draamabiisi. Kuuntelin tätä paljon kun ensimmäinen tyttöystävä 14-vuotiaana jätti minut :') Edelleen aina tuota kuunnellessa muistan sen hirvittävän katkeran ja surullisen fiiliksen, mutta en enää tunne samoin. Nyt muistot ovat jollain tavalla lämpimiä.
3. Mistä viidestä ulkonäköösi liittymättömästä asiasta itsessäsi pidät?
- Siitä, että luen kirjoja. Siitä, että tiedän aika paljon kaikkea melko turhanpäiväistä nippelitietoa. Siitä, että minulla on muitakin asioita kuin laihdutus, joihin suhtaudun intohimoisesti. Siitä, etten pelkää olla oma itseni. Siitä, että ihan oikeasti tulen toimeen erittäin monenlaisten ihmisten kanssa.
4. Kerro kolme asiaa, missä olet lahjakas (kuten laulaminen, piirtäminen, luistelu, kirjoittaminen, matematiikka...)
- No se nippelitiedon keräily :D Mieleeni vain jää kaikenlaisia hassuja pikku asioita. Koen olevani myös ihan hyvä valokuvaamaan. Opin myös uusia asioita melko helposti, riippuen toki vähän aiheesta. Matikkaa en opi ikinä vaikka pänttäisin lopun elämääni, mutta yleishyödyllisiä asioita kyllä.
5. Mitä mieltä olet abortista?
- Abortti on jees niin kauan kuin sitä ei käytetä ehkäisykeinona. Siis niin, ettei ehkäisystä huolehdita muuten, koska "ainahan voi tehdä abortin." Muuten naisella on täysi oikeus päättää kehostaan. En pidä sitä abortoitavaa solumöykkyä ihmisenä.
6. Minkä yhteiskunnallisen epäkohdan poistaisit, jos voisit?
- Voi, näitä on niin paljon... Saanko luetella monta? Luettelen silti. Haluaisin asepalveluksen vapaaehtoiseksi myös miehille, haluaisin kirkon eroon valtiosta, haluaisin kaikille tasavertaiset oikeudet (homot, heterot, yksinhuoltajat, lapset, vammaiset, ihan kaikki), haluaisin laillistaa eutanasian, haluaisin eläinten oikeudet ihan oikeasti Oikeuksiksi, haluaisin ulkomailta adoptoinnin olevan helpompaa/halvempaa, haluaisin vanhustenhuollon kohdalleen, haluaisin mielenterveyspalvelujen olevan helposti saatavissa... Lopetan tähän. Menee muuten loppuilta luettelemiseen.
7. Pidätkö lapsista? Haluaisitko niitä itse joku päivä?
- Koska juuri postasin eräälle foorumille tästä aiheesta, kopioin tekstini suoraan sieltä:
Ei kiitos.
Neljätoistavuotiaana ilmoitin äidille, että minulta on aika turha toivoa lapsenlapsia. Silloin se oli vähän yhteydessä siihen, että olin kiinnostunut vain naisista, mutta nyt miehen kanssa seurustellessani olen edelleen samaa mieltä, ja olen siinä suhteessa onnekas että mieheni ajattelee samoin.
En vain osaa suhtautua lapsiin. Minua jotenkin ahdistaa pienet lapset, kun niiden kanssa ei voi keskustella, niistä ei ymmärrä mitä ne haluavat, ne huutavat ja ovat hankalia. En näe vauvoja mitenkään söpöinä enkä mielelläni koske lapsiin, nehän voivat hajota.
En osaisi kasvattaa lasta.
Anoppi tuntui vähän pettyneeltä ja järkyttyneeltä kun ilmaisin kantani lapsienhankkimiseen. Avo kuitenkin tuki mielipidettäni joten en saanut mitään hirviöminiän leimaa :D
Siksipä en sure sitä, mitä laihdutus voi keholleni tehdä, ennemmin odotan että menkat häviäisivät. Tiedän kyllä että mieleni saattaa vielä muuttua, mutta jos lapsen haluaisinkin, mieluummin adoptoisin. En halua olla osallinen jo valmiiksi ylitäyden maailman kansoittamiseen.
8. Kerro 10 asiaa, mitä haluat elämässäsi ehtiä tehdä. En tarkoita suuria kuvioita kuten avioliittoa tai koulutusta, vaan yksittäisiä pieniäsuuria kokemuksia. Esim kokeilla nyrkkeilyä, käydä kuumailmapallolennolla, opetella soittamaan kitaraa jne.
- Haluan matkustaa junalla Moskovasta Kiinaan. Tehdä jotain todella spontaania. Kertoa vanhemmilleni ja pikkuveljelleni rakastavani heitä. Tehdä pikkuveljen kanssa joskus jotain kivaa, mennä vaikka huvipuistoon kahden kesken (kyllä, pikkuveljenikin on jo 18...). Vierailla Lappeenrannassa, Turussa, Tampereella, Hyvinkäällä, Oulussa ja Rovaniemellä ystäviä tapaamassa.
En oikeasti jaksa millään keksiä enempää. En oikein ole suunnitellut tai pohtinut tällaisia, nykyhetkikin on liian solmussa.
9. Mitä mietit ja tunnet kun näet juoppoja/kodittomia?
- Sääliä, myötätuntoa, surua. Henkilöstä riippuen ehkä pelkoakin, mutta sitä aika harvoin. Erääseen tiettyyn juoppoon kohdistuu sellaista surunsekaista ärtyneisyyttä.
10. Kuvailisitko itseäsi sporttiseksi/liikunnalliseksi? Miten se ilmenee/ei ilmene?
- Haha, en tosiaan! Liikun toki työmatkat pyörällä, mutta lukuisista "Nyt aloitan lenkkeilyn!" -lupauksista huolimatta istun mieluummin koneella puhumassa laihtumisesta kuin oikeasti tekemässä jotain sen hyväksi.
11. Jokin kokemus joka on opettanut sinulle jotain, jonka tunnet merkitykselliseksi?
- Varmaan koko elämääni eniten on vaikuttanut äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Äidillä oli hyvin vaikeaa, ja oireiden ollessa pahimmillaan olin ehkä 12-13 -vuotias. Pelkäsin että äiti tekee itsemurhan.
Myöhemmin äidin kanssa keskustellessani äiti sanoi, että olen hyvin samankaltainen luonteenlaadultani kuin äitikin, ja muistutti, että ei ole hyvä pitää omia huoliaan sisällään. Äiti teki niin mahdollisimman pitkään, ja läksi mielisairaalaan huilimaan. Äiti on opettanut. Äidin kehotus kertoa huolista on opettanut.
En haasta ketään vielä - juuri nyt ei ole riittävästi energiaa kysymysten miettimiseen. Yritän huomenna! Yritän huomenna myös kertoa siitä terveystarkastuksesta, nyt en vain mitenkään päin jaksa.
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Pitkäpätkä
Päivä 2.: Oletko tyytyväinen pituuteesi?
- Olen. Joskus tuntuu että olisi kiva olla lyhyempi, jotta voisin tuntea itseni pieneksi ja somaksi, kaivautua Avon kainaloon pienenä käärönä, mutta on se kuitenkin ihan kivaa olla tämän pituinen. Inhottavaa on se, että olen epäsopusuhtainen - pitkä selkä ja lyhyet jalat. Kaikki housut ovat aina auttamatta ihan liian pitkiä. Näytänkin naurettavalta tämän muotoisena. Pituus on kuitenkin ihan hyvä.
---
Aamupaino 52,2kg. BMI 18,72. 700 grammaa alipainoon.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Work-a-holic
Olen vähän hämmennyksissä. Minulla on työharjoittelusopimus tehty kesäkuun kymmenenteen päivään saakka. Tänään pomoni totesi, ettei minun varmaan kannata olla kesää töissä kun on niin hiljaista, voisin tulla elokuussa tai ehkä jo heinäkuussa takaisin jos se työkkärille sopii.
+ Vapaa kesä!
+ Ei tarvitse välittää vatsan kurinasta kun ei tarvitse palvella asiakkaita
+ Jos palaan samaan paikkaan töihin, aion olla hoikempi ja saada siitä sanomista, hyvää tai huonoa
- Rahaa jää käteen parisataa vähemmän kuin nyt
- Pakollinen työmatkaliikunta jää pois ja on käytettävä vain tahdonvoimaa liikkeelle lähtemiseen, ja siinä olen huono
- Jollain tapaa hävettää olla niin hyödytön ettei minua kesällä tarvita (vaikka ihan loogistahan se on - tuolla alalla kauppa ei vain käy kesäaikaan samalla tavalla, ja minulla on työharjoittelukuukausia rajattu määrä, eli pari kuukautta menisi ihan hukkaan kun sen ajan voisi käyttää jotain tekemälläkin)
En nyt sitten tiedä miten suhtautua. Sen näkee sitten parin viikon päästä, kun harjoitteluasioitani hoitava ihminen tulee varmaankin käymään, pitää kysyä onnistuuko minun palata tuonne pienen tauon jälkeen vai pistääkö byrokratia kapuloita rattaisiin.
Tuo on työ, jossa oikeasti viihdyn. Kertaakaan ei ole ollut aamua, jolloin töihin meno olisi tuntunut vastenmieliseltä. Harmi, etten pääse sinne kuin harjoittelemaan, uudella yrityksellä ei ole minua varaa palkata, muuten minulla olisi melko varma työpaikka tuolla.
+ Vapaa kesä!
+ Ei tarvitse välittää vatsan kurinasta kun ei tarvitse palvella asiakkaita
+ Jos palaan samaan paikkaan töihin, aion olla hoikempi ja saada siitä sanomista, hyvää tai huonoa
- Rahaa jää käteen parisataa vähemmän kuin nyt
- Pakollinen työmatkaliikunta jää pois ja on käytettävä vain tahdonvoimaa liikkeelle lähtemiseen, ja siinä olen huono
- Jollain tapaa hävettää olla niin hyödytön ettei minua kesällä tarvita (vaikka ihan loogistahan se on - tuolla alalla kauppa ei vain käy kesäaikaan samalla tavalla, ja minulla on työharjoittelukuukausia rajattu määrä, eli pari kuukautta menisi ihan hukkaan kun sen ajan voisi käyttää jotain tekemälläkin)
En nyt sitten tiedä miten suhtautua. Sen näkee sitten parin viikon päästä, kun harjoitteluasioitani hoitava ihminen tulee varmaankin käymään, pitää kysyä onnistuuko minun palata tuonne pienen tauon jälkeen vai pistääkö byrokratia kapuloita rattaisiin.
Tuo on työ, jossa oikeasti viihdyn. Kertaakaan ei ole ollut aamua, jolloin töihin meno olisi tuntunut vastenmieliseltä. Harmi, etten pääse sinne kuin harjoittelemaan, uudella yrityksellä ei ole minua varaa palkata, muuten minulla olisi melko varma työpaikka tuolla.
perjantai 4. toukokuuta 2012
You've got to accentuate the positive
Olen hirvittävän väsynyt inhoamaan itseäni, ja olenkin yrittänyt miettiä asioita joista itsessäni pidän. En ole niitä vielä kovin paljoa löytänyt, mutta jo niiden pohtiminen ja etsiminen saa vähän paremman fiiliksen aikaan. Vikoihin keskittyminen vie ihan hirveästi energiaa, oletteko huomanneet?
Nyt luvassa siis itseni kehumista!
Äly: Äly on yksi niitä harvoja asioita, joita en vähättele itsessäni. Ulkonäön, vaatteiden, mikä tahansa muun kehuminen tekee vähän hankalan olon, mutta päästäni pidän ihan rehellisesti, ja voin sen teille kertoakin. Sisällytän älyyn nyt vähän muutakin kuin ihan puhtaan älykkyyden, en jaksa pohtia erillisiä otsikoita.
En sano olevani mitenkään keskivertoa älykkäämpi (paitsi pakko vähän brassailla, että Tieteen Kuvalehden testissä ÄO:ni oli 123, kun keskiarvo on 100 ja Mensaan päästäkseen on oltava väh. 130), mutta kovin monilta tuntuu puuttuvan jo ihan se perus maalaisjärki, ja ainakin sitä koen omaavani. En mene lukkoon tilanteissa, joista selviäisi pienellä pohtimisella.
Puhun/kirjoitan/luen/kuuntelen sujuvasti englantia, ja suomea toki vielä paremmin. Olen oikeastaan vähän kielioppinatsi. Puhekieli on ihan okei, käytän sitä itsekin, mutta päätä särkee ilmeiset kielioppivirheet, yhdyssanavirheet ja sensellaiset. Nykynuorten tasolla äidinkielen hallitseminenkin tuntuu olevan älykästä, ja se on vähän surullista. Sen pitäisi olla ihan perusjuttu.
Seuraan uutisia ja olen kiinnostunut politiikasta. Hävettäisi, jos en osaisi keskustella ajankohtaisista asioista tai jos en tietäisi miten hallitus toimii. Inhoan sanattomaksi jäämistä.
Luen kirjoja. Kukaan ei enää tunnu lukevan kirjoja, ja olen useasti huomannut, että kirjoja lukemattomilla on huomattavasti huonompi mielikuvitus ja verbaliikka kuin kirjoja lukevilla. Toki aivan ymmärrettävää, en vain pysty käsittämään miten joku ei lue kirjoja.
Sosiaalisuus: Vaikka nykyisin nyhjäänkin aina yksin kotona ja vihaan ihmisiä, niin olen ylpeä siitä, että tulen toimeen kovin monenlaisten ihmisten kanssa. Siksi haluankin tehdä asiakaspalvelutöitä. Valmistuin ammattiin, jossa olisin päivät pitkät yksin, ja minusta se on ihan hirveä ajatus.
Haluan tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kontakteja. Siedän myös varsin hyvin ihmisiä, joiden kanssa kemiat ei kohtaa ollenkaan - kihisen ehkä kiukusta sisälläni, mutta osaan kuitenkin kohdella ihmisiä hyvin.
Ulkonäkö: No tässä ei ole paljoa positiivista.
Ei vais, on minussa ihan kivojakin osia. Pidän kasvoistani yllättävän paljon. Meikattuna ainakin :'> Ja pidän lävistyksistäni ja siitä, että olen osannut ottaa lävistyksiä jotka juuri minun kasvoihini sopivat. Kulmakarvoistanikin tykkään nykyisin, nyt kun olen saanut ne kasvamaan kivaan muotoon.
Huomasin eräänä päivänä, että pidän ranteistani! Vaikka muuten olen massiivinen, ranteeni ovat aina olleet kapeat ja ranneluut selvästi tunnettavissa.
Muuta en oikein ulkonäöstä keksi. Enkä oikein muutenkaan. Vähän surullista, etten keksi kuin neljä asiaa joihin voin olla tyytyväinen.
Nyt luvassa siis itseni kehumista!
Äly: Äly on yksi niitä harvoja asioita, joita en vähättele itsessäni. Ulkonäön, vaatteiden, mikä tahansa muun kehuminen tekee vähän hankalan olon, mutta päästäni pidän ihan rehellisesti, ja voin sen teille kertoakin. Sisällytän älyyn nyt vähän muutakin kuin ihan puhtaan älykkyyden, en jaksa pohtia erillisiä otsikoita.
En sano olevani mitenkään keskivertoa älykkäämpi (paitsi pakko vähän brassailla, että Tieteen Kuvalehden testissä ÄO:ni oli 123, kun keskiarvo on 100 ja Mensaan päästäkseen on oltava väh. 130), mutta kovin monilta tuntuu puuttuvan jo ihan se perus maalaisjärki, ja ainakin sitä koen omaavani. En mene lukkoon tilanteissa, joista selviäisi pienellä pohtimisella.
Puhun/kirjoitan/luen/kuuntelen sujuvasti englantia, ja suomea toki vielä paremmin. Olen oikeastaan vähän kielioppinatsi. Puhekieli on ihan okei, käytän sitä itsekin, mutta päätä särkee ilmeiset kielioppivirheet, yhdyssanavirheet ja sensellaiset. Nykynuorten tasolla äidinkielen hallitseminenkin tuntuu olevan älykästä, ja se on vähän surullista. Sen pitäisi olla ihan perusjuttu.
Seuraan uutisia ja olen kiinnostunut politiikasta. Hävettäisi, jos en osaisi keskustella ajankohtaisista asioista tai jos en tietäisi miten hallitus toimii. Inhoan sanattomaksi jäämistä.
Luen kirjoja. Kukaan ei enää tunnu lukevan kirjoja, ja olen useasti huomannut, että kirjoja lukemattomilla on huomattavasti huonompi mielikuvitus ja verbaliikka kuin kirjoja lukevilla. Toki aivan ymmärrettävää, en vain pysty käsittämään miten joku ei lue kirjoja.
Sosiaalisuus: Vaikka nykyisin nyhjäänkin aina yksin kotona ja vihaan ihmisiä, niin olen ylpeä siitä, että tulen toimeen kovin monenlaisten ihmisten kanssa. Siksi haluankin tehdä asiakaspalvelutöitä. Valmistuin ammattiin, jossa olisin päivät pitkät yksin, ja minusta se on ihan hirveä ajatus.
Haluan tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kontakteja. Siedän myös varsin hyvin ihmisiä, joiden kanssa kemiat ei kohtaa ollenkaan - kihisen ehkä kiukusta sisälläni, mutta osaan kuitenkin kohdella ihmisiä hyvin.
Ulkonäkö: No tässä ei ole paljoa positiivista.
Ei vais, on minussa ihan kivojakin osia. Pidän kasvoistani yllättävän paljon. Meikattuna ainakin :'> Ja pidän lävistyksistäni ja siitä, että olen osannut ottaa lävistyksiä jotka juuri minun kasvoihini sopivat. Kulmakarvoistanikin tykkään nykyisin, nyt kun olen saanut ne kasvamaan kivaan muotoon.
Huomasin eräänä päivänä, että pidän ranteistani! Vaikka muuten olen massiivinen, ranteeni ovat aina olleet kapeat ja ranneluut selvästi tunnettavissa.
Muuta en oikein ulkonäöstä keksi. Enkä oikein muutenkaan. Vähän surullista, etten keksi kuin neljä asiaa joihin voin olla tyytyväinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)