You have got no class, no style, no social skills, no comprehension

Laiminlyön kirjoittamista. Haluaisin kirjoittaa taas pitkiä syväluotaavia analyyseja omasta olotilastani, mutta eihän tässä maailmassa ole sanoja kertomaan.

Olen edelleen aivan häkeltynyt edellisen postauksen miehestä. Emme saa olla missään yhteyksissä, avovaimonsa vihaa minua (oikeasti, niin se kuulemma asian ilmaisi, vihaa), ja he käyvät jonkin sortin pariterapiassa - ai vähänkö on kodinrikkojafiilis. No, eihän se nyt ihan kokonaan minun syytäni ole, vaan aiemmat ongelmat kärjistyivät minun kanssani hommailuun, mutta silti. Muttei tuota miestä kuulemma kaduta, vaan on tyytyväinen
a) siihen, että sai nyt todellisen syyn selvittää kaikki muutkin ongelmat, ja totesi parisuhteensa olevan vielä pelastamisen arvoinen
ja b) siihen, että sai kuitenkin viettää hetken minun kanssani, vaikka ihan vain suuteloiden (enkä halua tässä nyt kuulostaa omahyväiseltä, itse sanoi niin), koska todella pitää minusta.

No, pointti oli kuitenkin se, etten vieläkään voi oikeasti mitenkään ymmärtää, miksi se minusta pitää. Eihän minussa ole mitään pidettävää! Pideltävää on senkin edestä, haa-haa. En ymmärrä sitäkään, miten Avomies jaksaa minua katsella, toivoo että hengailisin pikkuisissa alusvaatteissa. Siis, haloo, eikö kukaan muu näe miten pursuilen?

Tähän liittyen toinen hämmästelyn aihe:

Olen menossa ensi kuussa luovuttamaan verta työkaverini kanssa. Se työkaveri on pieeeni, luiseva, oh. Verenluovutuksen painoraja on 50 kiloa, ja kysyin, onko hän varma että painaa yli sen, kun on niin hoikka.

"En ole ihan varma, pitää käydä vaa'alla. Painatko sinä muka niin paljon, eikö olla aika saman kokoisia?"

Siis mitä. Eihän olla. Ei ei ei todellakaan. Ja minä menen komeasti yli painorajojen (55,1 tänä aamuna). Työkaveri painaa 49,5kg, mutta aikoo hankkia sen puoli kiloa vaikka väkisin, koska haluaa luovuttaa verta (ja koska haluaisi olla painavampi, mitä nyt taas). Anteeksi nyt, mutta millä kumman logiikalla näytän muka samalta kuin alle 50-kiloinen, lähes rasvaton nainen? No joo, vedän vatsaa sisään aina, ja työkaverit näkevät minua suurimmaksi osin työvaatteissa eli esiliinassa eli tukkireiteni eivät hyppää ensimmäisenä silmille, mutta silti. Olen tosissaan ihan ulalla.

No jaa. Kyllä minä vielä aionkin painaa alle viisikymmentä kiloa. Ehkä sitten joku huomaa, etten ollutkaan silloin aiemmin, eli nyt, niin pieni.